Turvallinen tai ahdistava: korona-ajan koti yksinäisyyden paikkana

Katariina Kotila

” Koti on suurimmaksi osaksi tuntunut omalta turvapaikalta, jonne on voinut paeta ulkomaailmaa. Toisaalta koti on myös välillä tuntunut tyhjältä ja yksinäiseltä.”

Miltä koti tuntui korona-aikana? Yllä oleva sitaatti on kyselystä, jolla keräsin yksin tai kämppiksen kanssa asuvien nuorten aikuisten kokemuksia kodista ja yksinäisyydestä korona-aikana. Toteutin kyselyn touko-heinäkuussa 2022 ja keräsin sillä aineistoa väitöskirjaani, jonka ensimmäiseen artikkeliin tämä kirjoitus perustuu. Kaikki tämän kirjoituksen sitaatit ovat kyselyn vastauksista. Niissä koti on yksinäisenäkin joskus turvallinen ja hyvä paikka, joskus ahdistava ja eristävä.

Maaliskuussa 2020 minäkin asuin yksin yksiössä. Seurasin pandemiauutisia ja arvailin, miltä koti tuntuisi tulevina viikkoina ja kuukausina. Kuinka koti kannattelisi yksin asuvaa?

Koti arjen ja tunteiden paikkana

Kotia on viime vuosikymmeninä tutkittu kulttuurimaantieteessä paikkana, joka on paitsi materiaa, myös käsityksiä, merkityksiä, kuvitelmia ja toiveita. Koti on tärkeä identiteettien tuottamisen paikka, eikä pelkkä asunto eikä irrallaan muusta maailmasta. (Blunt & Dowling 2006). Korona-aikana kodin merkitys kasvoi entisestään, kun moni meistä vietti siellä aiempaa enemmän aikaa. Viranomaisten viestinnässä ja mediassa kotiin liittyvään puheeseen tuli uusia aiheita. Vastuullisten kansalaisten toivottiin pysyttelevän kotona, ja toisaalta seurattiin sitä, miten arki kotona sujui.

Tavallisen arjen keskellä kodista voi tulla niin tuttu ja itsestään selvänä pidetty, että se melkein katoaa näkyvistä. Koti kuitenkin kietoutuu päivittäiseen elämäämme, sen rutiineihin ja rytmeihin. Koti on keskeinen paikka tunteiden tuntemiseen ja kotiin liittyvät tunteet ovat osa sitä, miten ymmärrämme kodin. Väitöskirjassani halusin tutkia, miten yksinäisyyden tunteet tarttuvat kotiin ja muovaavat kokemuksia kodista.

Miltä koti tuntuu yksinäisenä?

Moni kyselyyni vastannut nuori aikuinen kertoo, että korona-ajan koti on yksinäisenäkin tuntunut turvapaikalta. Kotona voi tehdä asioita, joista nauttii, eikä kotona tarvitse kohdata epämieluisia ihmisiä. Kotona voi olla oma itsensä, kuten seuraavan vastaajan pohdinnassa:

”Kun olen kokenut yksinäisyyttä, ”koti” on tuntunut silti hyvältä paikalta. Se on kuitenkin ainoa paikka, jossa saan olla sellainen kuin olen.”

Myös kodin materia ja käytännöt tekevät kodista turvallista paikkaa. Esimerkiksi tutut tavarat, mieluisa sijainti, kotitöiden tekeminen ja sisustaminen voivat luoda kodille positiivisia merkityksiä. Joskus koti ei pelkästään säily hyvänä paikkana yksinäisenä, vaan suojelee yksinäisyydeltä tai auttaa käsittelemään yksinäisyyden tunteita.

Toisaalta kodista saattaa yksinäisenä tulla ahdistava paikka. Seinät kaatuvat päälle ja kotona ei haluaisi olla, mutta ei ole muutakaan paikkaa, jonne mennä. Joskus pandemia-aika heijastuu siihen, miten yksinäisyys muovaa kodista ahdistavaa: pandemia-ajan rajoitukset ja etäkäytännöt lisäsivät kotona vietettyä aikaa ja vähensivät mahdollisuuksia tekemiseen ja olemiseen kodin ulkopuolella.

 Onko yksin asuminen yksinäistä?

” Pandemian aikana koin yksinäisyyden tunteita eniten kotona, koska siellä vietin eniten aikaa, mutta itse kotiin en ole missään vaiheessa liittänyt yksinäisyyden tunteita.”

Monen kyselyn vastaajan mielestä yksinäisyyden tunteet eivät liity kotiin. Yksinäisyys irrotetaan kodista esimerkiksi kertomalla, että se liittyy kodin sijaan ihmissuhdeasioihin, kuten vaikeuksiin löytää kavereita, opiskelijatapahtumien perumiseen tai etäisyyteen läheisistä ihmisistä. Jotkut kirjoittavat, että yksinäisyys on ihmisessä itsessään eikä liity paikkaan. Jotkut puolestaan nimenomaan viihtyvät yksin kotona, eikä yksinäisyys siksi kosketa kotia.

Kyselyyn vastanneista lähes kaikki asuivat yksin, vain muutama kämppiksen kanssa. Osalle heistä kämppis oli vieras ihminen, osa jakoi mielellään arkea kämppiksen kanssa. Yksin asuminen puolestaan oli ollut korona-aikana monelle yksinäistä, koska mahdollisuuksia ihmisten tapaamiseen oli tavallista vähemmän esimerkiksi rajoitusten ja etäopintojen takia. Jotkut puhuivat yksin asumisesta yksin olemisena: yksin asuessa korona-aikana ei pystynyt jakamaan arkea tai poikkeustilanteeseen liittyviä tunteita kenenkään kanssa. Muutamille muuttaminen uuteen kaupunkiin tai pois lapsuudenkodista korona-aikana oli tehnyt yksin asumisesta erityisen yksinäistä.

Yksin asuminen korona-aikana ei kuitenkaan ollut yksinäistä kaikkien mielestä, ja osa oli helpottunut siitä, että oli pystynyt asumaan yksin. Joillekin yksin asuminen oli mieluisin asumismuoto, vaikka se oli ajoittain yksinäistä. Heidän kokemuksissaan yksinäisyys ei kumonnut yksin asumisen hyviä puolia.

 Erilaiset kodit, erilaiset haasteet

Mediassa puhutaan kodista ja yksinäisyydestä toisinaan silloin, kun pohditaan yksin asumisen yleistymisen ja yksinäisyyden yhteyttä. Yksin asuminen ei tietenkään automaattisesti tarkoita yksinäisyyttä, vaikka tilastollisesti tarkasteltuna yksin asuvissa onkin muita enemmän yksinäisiä (Saari 2010: 106–114). Asumismuodon ja yksinäisyyden suhdetta voi pohtia monelta kannalta. Kuinka yhteiskunta ja kulttuuri esimerkiksi tukevat sellaisia ihmissuhteiden muotoja ja mahdollisuuksia, joissa ei jaeta kotia?

Asumisen tapa ei määritä suhdetta kotiin, mutta kehystää sitä. Poikkeusaikana yksin asuvat ovat saattaneet jäädä eristyksiin arkeaan kannattelevista sosiaalisista suhteista. Toisaalta yksin asuminen on voinut silloinkin tarkoittaa omaa tilaa ja rauhaa.

Erilaisten asumisen tapojen ja niiden ilojen ja haasteiden tunnistaminen tuli poikkeusaikana erityisen tärkeäksi, koska vaatimus pysyä kotona kohteli eri tavalla asuvia ihmisiä eri lailla. Myös normaaliaikana on syytä muistaa, ettei jokainen koti ole pariskunnan tai ydinperheen koti. Monenlaisten kotien ymmärtäminen auttaa ymmärtämään kaikkia niitä tapoja, joilla koti voi olla asujalleen merkityksellinen arjen ja tunteiden paikka. On myös tärkeää tunnistaa kodin ulkopuolisten ihmissuhteiden ja kohtaamispaikkojen merkitys, jotta yksin asuva ei jäisi yksin.

Lähteet:

Blunt, Alison & Dowling, Robyn (2006). Home. Routledge, Lontoo ja New York.
Saari, Juho (2010) Yksinäisten yhteiskunta. WSOYpro, Helsinki.

Katariina Kotila tekee Itä-Suomen yliopistolla kulttuurimaantieteen väitöskirjaa nuorten aikuisten koteihin kietoutuvista tunteista ja yksinäisyydestä. Tällä hetkellä hän viimeistelee väitöskirjansa ensimmäistä artikkelia, johon tämä blogiteksti perustuu. Tutkimusta ovat rahoittaneet Niilo Helanderin säätiö ja Emil Aaltosen säätiö.